Olen lukenut useiden muidenkin painivan bloggerin erinäisten ongelmien kanssa. Niitä on ollut itsellänikin. Välillä en ole saanut postausta liitettyä millään tavoin ja sitten taas on ollut hankaluuksia asetusten kanssa, joko teksti ja kuvat ovat olleet ihan sikin sokin ja ties mitä. Tein eilen pienen testin ja sen mukaan näyttäisi siltä, että nyt taas toimii. Katsotaan ja toivotaan näin, sillä muuten loppuu kyllä kärsivällisyys.
Tähän väliin on sopinut taas yhdet sytot. Niiden suhteen kaikki oikein hyvin. Hiuksia tippuu tosi paljon ja olin jo aikeissa ajella kaikki pois. Sitten kuitenkin ajattelin, että odotetaan ja katsotaan, mitä tapahtuu. Nyt sitten näyttää tällä hetkellä siltä, ettei kaikki hiukset lähdekään. Itse huomaan sen tietysti parhaiten, että varmaan kolmannes puuttuu, mutta veikkaan, ettei kukaan muu kiinnitä tähän ohenemiseen huomiota. Voihan se olla, että sytojen edetessä hiukset tulevat harvenemaan ja tippuvat kokonaan. Tiedän useita, jolla lähti näillä samoilla aineilla kaikki karvat. Että näin se yksilöllistä tämäkin, miten me näihin reagoimme.
Ruusu tuli takaisin heti sytojen jälkeen ja nyt olen taas pensilliinillä. On kuitenkin huomattavasti lievemmässä muodossa, kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Niin lieveässä, etten ole pahemmin lepoasentoa sängyssä harrastanut. Oikeasti nimittäin pelkään laskimotukoksen ja keuhkoembolian syntymistä. Emboliariski on syöpäpotilailla jo itsessään korkea ja jos siihen lisätään vielä liikkumattomuus, niin sitä saa melkein jo alkaa odottelemaan enää, että koska tulee sen sijaan, että tuleeko. Klexane- piikit mulla on ollut jo Votrient- lääkityksestä lähtien mukana pelissä. Se antaa vähän sentään turvallisuudentunnetta.
Tämä viikko on ollut ihan loistava kuntoni suhteen. Tänään on jo neljäs päivä peräkkäin, että olen ilman lisähappea kotona. Voi veljet kun tuntuu ihanalta saada liikkua vapaasti ja ilman jatkuvaa letkujen takertumista johonkin nurkkaan jne... Ja onhan tällä myös iso merkitys psyykeeseenkin. En tiedä, voiko juuri tämän parempaa motivaattoria olla. Eiköhän se samalla puhu myös sen puolesta, että ei se sarkooma tuolla sisuksissani nyt ihan hirveitä uusia tuhoja ole ehtinyt tekemään. Ehkä puhuu myös sen puolesta, että nykyiset sytostaatit ovat jarruttaneet tautia? No, ei voi tietää, voin vain arvailla ja uskoa, että oikeilla jäljillä olemme. Maanantaina se sitten nähdään, mikä nykyinen tilanne on. Mulla on nimittäin maanantaina iltapäivällä kontrolli CT. Tällä kerralla mulla on erittäin hyvä tunne. Aika pettynyt olen, jos minkäänlaista hoitovastetta ei ole saatu.
Ja näin ollaankin jo viikonlopussa. Eilen kirjoittaminen jostain syystä keskeytyi. Näin ollen tänään on siis jo viides päivä meneillään, etten tarvitse lisähappea. Ensi yöksi ajattelin jättää myös lisähapet niikseen. Vitsi, että tämä tuntuu niin hyvälle.
Muutoin elän edelleenkin eristäytynyttä elämää täällä omassa kuplassani. Juuri eilen mietin, että nyt ollaan jo heinäkuussa ja minä olen tosiaank käynyt edellisen kerran kaupassa tai jotain vastaavaa muuta, kuin lääkärissä asiointi, viimeksi helmikuun puolivälissä. Kun koronaa alkasi ilmenemään, me päätimme ryhtyä täällä välittömästi vapaaehtoiseen karanteeniin. Kai minä olen jo niin tottunut tähän, sillä en nyt voi sanoa kaipaavani mitään. Tai totta kai kaipaan sellaisia asioita, että tietyt asiat haluaisin voida valita itse sieltä kaupasta. Michael käy meillä tekemässä ostokset ja se nyt sitten välillä on vähän niin ja näin, joskus erittäin arvoituksellistakin, mitä hän mukanaan tuo. Pyrin jo tekemään melko idioottivarmat ostoslistat, mikä kyllä toimii 95% yhteen sen suhteen, mitä haluan ja mitä saan. Mutta sitten välillä on niin vähän vaikeampia rasteja. Esimerkiksi vaikka nyt juuriselleri. Jätän sen suosiolla pois listalta ja odotan sellaista päivää, että mun ex- käly tai Sina (kummityttöni) hoitaa ostokset. Noin kaiken kaikkiaan ei ole valittamiseen sijaa.
Nyt onkin ollut ihanasti aikaa käsitöille ja muille projekteille. Olen ommellut serkkujeni vauvoille vaatteita. Lapset ovat 6kk ja 9kk ikäiset ja nuo kankaat ovat olleet mulla odottamassa työstämistään jo varmaan lähemmäs vuoden. Ompelu on muuten oikein mukavaa, mutta se vaatii tilaa. Tilaksi ei myökään riitä joku sohvannurkka, vaan sen on oltava pöytätilaa. Kunhan kaavat on ensin piirretty ja kankaat leikattu, loppu onkin sitten sitä kivaa puuhastelua. Nyt ompelin ihan perushousuja erilaisista värikkäistä kuoseista. Luulisin niille olevan tarvetta ihan jo pelkässä arkipäivässä.
Talvea varten mulla on vielä muutama idea mielessä kehittymässä, mutta niille on nyt vielä jonkin verran aikaa.
Kesä on ollut meillä täällä tähän saakka kohtuullisen armollinen. Tai kesähän täkäläisittäin on vasta päässyt alkuun. Täällä kesä alkaa juhannuksesta ja siihen saakka eletään vielä kevättä. En ole vielä 25 vuoden aikana päässyt irti suomalaisesta ajatustavastani. Viime kuussa tuli muuten täyteen tuo 25 vuotta siitä, kun Saksaan kapsäkkeineni saavuin. Onhan se pitkä aika ja kyllä minä huomaan monessa asiassa olevan enemmän se saksalainen, kuin suomalainen. Halusinpa sitä tai en, mutta kai se on ihan normaaliakin. Näin olisi varmasti siinäkin tapauksessa, jos asia (maat) olisivat toisinpäin. Mitään hurjia eroja tässä elämässä näiden kahden maan välillä ei edes ole, joten mistään ihmistä ja mieltä mullistavista asioista ei ole kyse. Paremminkin sellaisesta yleisestä ihmisten välisestä kanssakäymisestä ja tavoista.
Nyt mulla alkoi mahassa kurnimaan sellaisella voimakkuudella, että on ihan pakko lähteä katsomaan jonkinlaista sapuskaa välipalaksi. Myöhemmin on sitten luvassa kanankoipia, mutta ne vasta todellakin paljon myöhemmin. Sinne saakka en jaksa odotella.
 |
| Tämä portti oli meidän edellisen talon puutarhassa pienen sisäpihan ja puutarhan välissä. Oli tosi söpö. |
Tähän väliin on sopinut taas yhdet sytot. Niiden suhteen kaikki oikein hyvin. Hiuksia tippuu tosi paljon ja olin jo aikeissa ajella kaikki pois. Sitten kuitenkin ajattelin, että odotetaan ja katsotaan, mitä tapahtuu. Nyt sitten näyttää tällä hetkellä siltä, ettei kaikki hiukset lähdekään. Itse huomaan sen tietysti parhaiten, että varmaan kolmannes puuttuu, mutta veikkaan, ettei kukaan muu kiinnitä tähän ohenemiseen huomiota. Voihan se olla, että sytojen edetessä hiukset tulevat harvenemaan ja tippuvat kokonaan. Tiedän useita, jolla lähti näillä samoilla aineilla kaikki karvat. Että näin se yksilöllistä tämäkin, miten me näihin reagoimme.
Ruusu tuli takaisin heti sytojen jälkeen ja nyt olen taas pensilliinillä. On kuitenkin huomattavasti lievemmässä muodossa, kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Niin lieveässä, etten ole pahemmin lepoasentoa sängyssä harrastanut. Oikeasti nimittäin pelkään laskimotukoksen ja keuhkoembolian syntymistä. Emboliariski on syöpäpotilailla jo itsessään korkea ja jos siihen lisätään vielä liikkumattomuus, niin sitä saa melkein jo alkaa odottelemaan enää, että koska tulee sen sijaan, että tuleeko. Klexane- piikit mulla on ollut jo Votrient- lääkityksestä lähtien mukana pelissä. Se antaa vähän sentään turvallisuudentunnetta.
 |
| Lempikukkani, auringonhatut, kukkivat |
Tämä viikko on ollut ihan loistava kuntoni suhteen. Tänään on jo neljäs päivä peräkkäin, että olen ilman lisähappea kotona. Voi veljet kun tuntuu ihanalta saada liikkua vapaasti ja ilman jatkuvaa letkujen takertumista johonkin nurkkaan jne... Ja onhan tällä myös iso merkitys psyykeeseenkin. En tiedä, voiko juuri tämän parempaa motivaattoria olla. Eiköhän se samalla puhu myös sen puolesta, että ei se sarkooma tuolla sisuksissani nyt ihan hirveitä uusia tuhoja ole ehtinyt tekemään. Ehkä puhuu myös sen puolesta, että nykyiset sytostaatit ovat jarruttaneet tautia? No, ei voi tietää, voin vain arvailla ja uskoa, että oikeilla jäljillä olemme. Maanantaina se sitten nähdään, mikä nykyinen tilanne on. Mulla on nimittäin maanantaina iltapäivällä kontrolli CT. Tällä kerralla mulla on erittäin hyvä tunne. Aika pettynyt olen, jos minkäänlaista hoitovastetta ei ole saatu.
Ja näin ollaankin jo viikonlopussa. Eilen kirjoittaminen jostain syystä keskeytyi. Näin ollen tänään on siis jo viides päivä meneillään, etten tarvitse lisähappea. Ensi yöksi ajattelin jättää myös lisähapet niikseen. Vitsi, että tämä tuntuu niin hyvälle.
Muutoin elän edelleenkin eristäytynyttä elämää täällä omassa kuplassani. Juuri eilen mietin, että nyt ollaan jo heinäkuussa ja minä olen tosiaank käynyt edellisen kerran kaupassa tai jotain vastaavaa muuta, kuin lääkärissä asiointi, viimeksi helmikuun puolivälissä. Kun koronaa alkasi ilmenemään, me päätimme ryhtyä täällä välittömästi vapaaehtoiseen karanteeniin. Kai minä olen jo niin tottunut tähän, sillä en nyt voi sanoa kaipaavani mitään. Tai totta kai kaipaan sellaisia asioita, että tietyt asiat haluaisin voida valita itse sieltä kaupasta. Michael käy meillä tekemässä ostokset ja se nyt sitten välillä on vähän niin ja näin, joskus erittäin arvoituksellistakin, mitä hän mukanaan tuo. Pyrin jo tekemään melko idioottivarmat ostoslistat, mikä kyllä toimii 95% yhteen sen suhteen, mitä haluan ja mitä saan. Mutta sitten välillä on niin vähän vaikeampia rasteja. Esimerkiksi vaikka nyt juuriselleri. Jätän sen suosiolla pois listalta ja odotan sellaista päivää, että mun ex- käly tai Sina (kummityttöni) hoitaa ostokset. Noin kaiken kaikkiaan ei ole valittamiseen sijaa.
 |
| Laventeli tuntee olonsa kotoisaksi puutarhassamme. Koko päivän auringon paahdetta ja karu maa-ala. |
Nyt onkin ollut ihanasti aikaa käsitöille ja muille projekteille. Olen ommellut serkkujeni vauvoille vaatteita. Lapset ovat 6kk ja 9kk ikäiset ja nuo kankaat ovat olleet mulla odottamassa työstämistään jo varmaan lähemmäs vuoden. Ompelu on muuten oikein mukavaa, mutta se vaatii tilaa. Tilaksi ei myökään riitä joku sohvannurkka, vaan sen on oltava pöytätilaa. Kunhan kaavat on ensin piirretty ja kankaat leikattu, loppu onkin sitten sitä kivaa puuhastelua. Nyt ompelin ihan perushousuja erilaisista värikkäistä kuoseista. Luulisin niille olevan tarvetta ihan jo pelkässä arkipäivässä.
Talvea varten mulla on vielä muutama idea mielessä kehittymässä, mutta niille on nyt vielä jonkin verran aikaa.
Kesä on ollut meillä täällä tähän saakka kohtuullisen armollinen. Tai kesähän täkäläisittäin on vasta päässyt alkuun. Täällä kesä alkaa juhannuksesta ja siihen saakka eletään vielä kevättä. En ole vielä 25 vuoden aikana päässyt irti suomalaisesta ajatustavastani. Viime kuussa tuli muuten täyteen tuo 25 vuotta siitä, kun Saksaan kapsäkkeineni saavuin. Onhan se pitkä aika ja kyllä minä huomaan monessa asiassa olevan enemmän se saksalainen, kuin suomalainen. Halusinpa sitä tai en, mutta kai se on ihan normaaliakin. Näin olisi varmasti siinäkin tapauksessa, jos asia (maat) olisivat toisinpäin. Mitään hurjia eroja tässä elämässä näiden kahden maan välillä ei edes ole, joten mistään ihmistä ja mieltä mullistavista asioista ei ole kyse. Paremminkin sellaisesta yleisestä ihmisten välisestä kanssakäymisestä ja tavoista.
Nyt mulla alkoi mahassa kurnimaan sellaisella voimakkuudella, että on ihan pakko lähteä katsomaan jonkinlaista sapuskaa välipalaksi. Myöhemmin on sitten luvassa kanankoipia, mutta ne vasta todellakin paljon myöhemmin. Sinne saakka en jaksa odotella.
 |
| Olin jo varautunut siihen, että hiukset lähtevät tälläkin kerralla, mutta nyt näyttää siltä, että ne vain harvenevat jonkin verran. Mutta olen käyttänyt myssyjä siitä huolimatta. Toimivathan ne hyvänä auringonsuojana. |
Niin mukavaa on lukea sun positiivisia päivityksiä! Joillekin tuntuu karanteeni ottavan niin koville, mutta sie vaan lunkisti siellä ompelet hienoja värikkäitä housuja. Lapset tykkää! Just eilen mietin, että mullaki on vinttikomerossa vähän jotain kankaita, huovutusvilloja yms. mutta taidan heittää pois, ei minusta oo tekijäksi. Kun on inspiraatiota odotellu turhaan toistakymmentä vuotta, niin voi kyllä jo luovuttaa.
AntwortenLöschenPidellään peukkuja tukan pysymisen ja kaiken muunkin hyvän puolesta ♥
Ehkä tämä karanteeni on ollut mulle senkin takia vähän helpompaa, kun olin kuitenkin jo edellisten sytojenkin aikaan jossain määrin joutunut rajoittamaan kulkemisiani. Ja kyllä mä olen ihan selvästi erakoitunutkin sitä myöten, mitä vanhemmaksi tulen. Jotenkin vain tykkään ja nautin olla täällä omassa kolossani ja riittää kun on mies ja kissat.
LöschenJos asuisin Suomessa ja omia sukulaisiani lähempänä, sitten olisikin varmaan eri tilanne. Vaikka mä tykkään kamalan paljon miehen perheestä ja heidän kanssa on lämpimät suhteet, niin se ei vain ole sama, kuin omien verisukulaisten kanssa.
Kiva kuulla, että asiat näyttää valoisilta tylsistäkin jutuista huolimatta. Ja niinhän se on, miten asiat pystyy ottamaan ja niitä katsomaan <3 Onneksi sä omaat positiivisuuden taidon. Toki tylsiä hetkiä varmasti on, sullakin, mutta taito onkin nousta niistä taas eteenpäin <3
AntwortenLöschenOnpa ihania pöksyjä. Niin herkullisia kuoseja ja värejä! Kelpaa nuorison noissa potkutella menemään.
Voihan taas hyvin!
"Kelpaa nuorison noissa potkutella menemään."
LöschenNuorison ja yhden anopin 70v. :-D Anoppi halusi ehdottomasti tuollaiset siniset apinashortstit itselleen. Kuulemma jumppahousuiksi. Saamansa pitää, ne on mulla just nyt tekopuolessa.
Nyt on kyllä tuon viimeisen leikkauksen jälkeen liikuttu sen verran ohuilla jäillä positiivisuuden ja jaksamisen kanssa, että jossain vaiheessa Michaelille sanoinkin, että jos tähän nyt tulee vielä yksikin komplikaatio tai isompi vastaankäyminen, niin nyt en kyllä tiedä, jaksanko vielä jostain niitä voimia ammentaa. Se oli vielä sitä aikaa, kun hengityksen kanssa oli raskasta ja kaikki tuntui 1000 kertaa normaalia vaikeammalta. Ruusua lukuunottamatta ei onneksi mitään tullut ja nyt alkaakin taas kaikki olla ihan OK.
Kyllä siinä kuitenkin paljon perää on, että me ollaan vahvempia, kuin itse uskotaankaan.