Kivoja juttuja

Tulen taas tapani mukaan ihmettelemään, mihin tämä aika oikein kuluu, kun menee aina näin pitkään päivitysten kanssa. Niinpä, mihin se oikein kuluu? Varsinkin nyt, kun olen kotona IHAN KOKO AJAN. Käyn lääkärissä ka siinä kaikki. Siitä huolimatta se kuluu.

Jotenkin mulla on kyky saada päivät kulumaan kotioloissa tuntematta oloani siitä huolimatta pitkäveteiseksi. Aina löytyy jotain tekemistä. Puutarhahommat on nyt sitten mun osaltani myös ainakin tälle vuotta tehty. Siitä sain sellaisen ukaasin miehen taholta, ettei tarvitse edes yrittää millään "teen ihan vain jotain kevyttä".

Asiahan oli näet sillä viisiin, että olin tehnyt kolmena päivänä ennen tuota keuhkoepisodiani puutarhatöitä. Eivät ne varmastikaan se alkuperäinen syy verenvuodon alkamiselle ollut, mutta eivät myökään osaltaan auttaneet vuotoa tyrehtymäänkään. Koska niitä metastaaseja, jotka kasvavat pleuraan kiinni (kuten oli tämä vuotavakin), siellä keuhkoissa on enemmänkin, ainakin teoreettinen riski uuteen vuotoon on olemassa. Minä elän nyt sitten melko hissukseen ja keskityn enemmän kevyisiin kotitöihin ja näihin omiin projekteihini.

Mutta onpa täällä tapahtunut pari oikein mukavaa asiaakin.

Muutamat teistä muistavat varmasti, kun meille muutti kaksi vuotta sitten vesiliskoja. Nehän ovat vedessä vain muutamankuukauden ja muuttavat siinä heinä- elokuun tienoilla takaisin maalle.
Meidän liskoista ei viime kesäksi tullut enää kuin yksi ainut takaisin. Yksin se siellä eleli koko kesän, jopa pitkälle syksyyn. Meitä vähän säälitti se sen yksinäisyys. Epäilimme tuon puutarhalampemme olevan liian steriili ja liskojen pitävän paremminkin luonnollisimmista lammista. Olimme myös melko varmoja, ettei tänä kesänä tulee enää edes yksinäinenkään ja lampemme on liskoton.

Viime viikolla Michael tuli onnellisen näköisenä sisälle ja kertoi, että vesilisko on tullut takaisin. Yllätys, yllätys, se on tuonut mukanaan ainakin kaksi seuralaista. Olin kyllä niin iloinen, kun tämän näin ja kuulin. Ainakin kolme aikuista siellä nyt uiskentelee. Meillä on siis toiveissa saada jälkikasvua. Kaksi niistä on vaalenruskeita, toinen on tosi iso ja toinen melko pieni. Yksi on selästään hyvin tumma ja sillä on melkein kirkkaan oranssi vatsa, jossa on mustia pilkkuja. Vielä en ole saanut kunnollista kuvaa näistä tämän vuoden kavereista. Taitaa vesi olla vielä liian kylmää ja ne tulevat käymään vain hyvin pikaisesti pinnalla. Kun vesi on lämmennyt ja aurinko paistaa, ne kelluvat hauskasti pinnalla ja lähtevät sitten aikansa kelluttuaan vajoamaan ihan kuin painottomassa tilassa alaspäin.

Se on tämän vuoden paras otos. Ehkä sieltä pilkkuvatsaisen liskosen kuitenkin erotatte. Kamera tarkensi aina vedenpinnalla kelluvaan valkoiseen töhnään ja kuva on sitten juuri sen näköinen.

Toinen iloinen asia tapahtui eilen. Istukselin hissukseen lukemassa ja olin putsannut nenääni. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että  happiviikset roikkuivat kaulassani eikä lainkaan nenällä. Olo oli hyvä ja laitoin happisaturaatiomittarin sormeen, saturaatio oli 94-95% ilman lisähappea. Se on sama, kuin mulla on ollut edellisten keuhkoleikkausten jäljiltä. Terveelle ihmiselle on 95% alaraja.
Päätin jatkaa kokeiluani ja olin loppujen lopuksi yli kolme tuntia ilman lisähappea ja saturaatioarvo pysyi koko ajan hyvänä.
Tämä oli tietysti taas ihan loistava asia huomata. Entistä enemmän uskon vielä jossain vaiheessa saavani jättää nämä apuvälineet pois.
Kävellessäni ja etenkin rappuja noustessani ei vielä voi edes ajatella kokeilla niiden pois jättämistä. Niin pitkällä ei vielä olla. Nälkä kasvaa syödessä, mutta mikä on vielä liian aikaista, se nyt vain sitten on niin.
Saan mahdollisesti tällä viikolla vielä pari yksikköä verta ja uskon sen myötä tapahtuvan myös näissä jutuissa ison muutoksen. Tällä hetkellä mun kroppa on vielä vähän vajaalla liekillä matkassa.

Iloinen asia oli myös eilinen pussukka oven edessä. Anoppi oli jättänyt sinne kolmenlaista tekemäänsä hilloa/marmelaadia, yksi purkki karhunlaukkapestoa ja tämän kauniin pionin kukan.